JÄSENKIRJE

Lokakuu 2006

Hyvät jäsenet ja kaikki savirakentamisen ystävät!

Kymmenen vuotta sitten syyskuisena kauniin kuulaana päivänä kokoontui Kiljavalla kolmentoista hengen joukko ajatuksena perustaa yhdistys edistämään savirakentamista Suomessa. Miksi Kiljavalla? Siellä oli arkkitehtiopiskelijoiden kesänviettopaikassa savirakennus katsastettavana ja muutenkin mukavat puitteet. Siitä lähti liikkeelle Saviyhdistys, tietysti kesti aikansa ennen kuin kaikki paperit ja kaavakkeet olivat kunnossa ja PRH:lta tuli vahvistus että olimme ihan oikeasti olemassa. Mutta jo ennen sitä oltiin innolla aloitettu toiminta, mm. järjestämällä kursseja.

Nyt onkin aihetta aloittaa tämän juhlimisen! Kutsumme kaikki jäsenet ja muut kiinnostuneet ystävät mukaan marraskuun 25.-26 Riittiön tilalle Vehmaalle. Siellä kokoonnumme ensin sääntöjen mukaiseen syyskokoukseen lauantaina aamupäivällä ja jatkamme sitten yhdessäoloa eri muotoisena: esitelmiä, keskusteluja, hyvää ruokaa, saunomista. Riittiöllä on useampia savirakennuksia joihin voimme tutustusa, mm makealöylyinen savisauna. Eräs esitelmän aihe tulee olemaan Turussa tänä kesänä arkeologisissa kaivauksissa löytyneen polttamattomasta savitiilestä 1200-1300-luvun taitteessa valmistunut saviuuni, josta uunin tutkimuksissa mukana olevat arkeologit tulevat kertomaan.

Kokouksen ja juhlan puitteissa olisi mielenkiintoista saada näytille valokuvia ja piirustuksia Suomessa rakennetuista savirakennuksista, asuintaloista, saunoista, talousrakennuksista, työpajoista, eläinsuojista ym. sekä tietoa suunnitteilla olevista. Eikä unohdeta olkipaalirakentamista, sehän on yhtä lailla yhdistyksen kiinnostuksen kohteena! Pyydämme siis, tuokaa materiaalia mitä löytyy, tällainen materiaali on usein suureksi inspiraatioksi muille. Lisää kokouksen ja juhlan ohjelmasta ja käytännön järjestelyistä oheisessa kutsussa.

Saviyhdistys kokoontui keväällä Luopioisissa vuosikokoukseen, jossa mm. valittiin uusi hallitus, joka sai seuraavan kokoonpanon: puheenjohtaja Mikko Kylämarkula, varapuheenjohtaja Sinikka Siekkeli, rahastonhoitaja Robert Holmberg, sihteeri Ann-Marie Frommer, sekä Thomas Commondt, Jan Hedengren, Marja Salmenmäki ja varajäsenet Ilkka Joutsen ja Tero Pelto-Uotila. Suurkiitos pestinsä jättäneelle hallitukselle, joka puheenjohtajansa Leena Lommin johdolla on jaksanut viedä toimintaa eteenpäin. Uuden hallituksen yhteystiedot alla. Luopioisissa yhdistys osallistui samanaikaisesti Terve talo-messuille, kuten myös edellisenä vuonna. Tänä kesänä yhdistys oli vielä kaksi kertaa esillä näyttely/messutapahtumissa ja molempina kertoina paikka oli Billnäs, ensiksi Rakennusapteekin rakennuspäivillä heinäkuussa ja elokuussa Faces-etnofestivaalin puitteissa. Ilahduttavan suurta kiinnostusta savirakentamiseen koettiin kummassakin. Suuri kiitos kuuluu kaikille messuilla osastolla työskenneille, mukanaolo vaatii melkoisia ponnisteluja.

Pääskynen-lehdellä on ollut lentovaikeuksia tekijöiden puuttuessa, ikävä tosiasia jota pahoittelemme. Jatkamme ponnisteluja että saadaan taas ilmaa siipien alle. Työn alla on nk. Juhlajulkaisu, johon kootaan kaikista ilmestyneistä Pääskysistä tietopaketti. Tämä julkaisu on tarkoitus saada syystapahtumaan valmiiksi ja olla siellä saatavilla.

Yhdistyksen oma domain on otettu käyttöön ja nyt näitä sivuja tulisi reippaasti käyttää. Kaikenlainen savi- ja olkipaalirakentamiseen liittyvä materiaali on tervetullutta, pyydämme kuvamateriaalia, piirustuksia, raportteja ym. Materiaalia voi lähettää osoitteella sihteeri at saviry.fi ja myös postitse.

Toinen projekti johon kerätään jo nyt materiaalia on ensi kesänä Saksassa pidettävä Savirakentaminen Suomessa-tapahtuma, jonka puitteissa järjestetään valokuvanäyttely. Tätä varten pyydetään nyt hyvälaatuisia digikuvia, joista näyttely kootaan. Tämän takana on henkilö nimeltä Uta Herz, Ganzlinissa toimivan FAL-yhdistyksen (www.fal-ev.de) toiminnanjohtaja, johon yhteys syntyi viime marraskuussa Berliinissä Lehmbau 2005-seminaarissa, johon osallistui yhdistyksen jäseniä. Uta Herz asui Helsingissä viime talvena ja sai silloin tilaisuuden tutustua erilaisiin savikohteisiin ja myös esitellä täällä mielenkiintoisen savirappauksen koulutusohjelman Clay Plaster and Interior Design, josta jatkossa toivottavasti lisää. Ohjelmaan voi tutustua FALin sivuilla. Digitaaliset valokuvat pyydetään lähettämään osoitteeseen saviyhdistys at gmail.com ja pyydämme myös lyhyttä kuvatekstiä. Nyt innolla valokuvaamaan!

Hallitus ja yhteystiedot 2006

Puheenjohtaja: Mikko Kylämarkula, 0400-121160, mikko.kylamarkula at nic.fi
Varapuheenjohtaja: Sinikka Siekkeli, 050-5658798
Rahastonhoitaja: Robert Holmberg, 0400-491441, robert.holmberg at ony.fi
Sihteeri: Ann-Marie Braxén-Frommer, 040-9608939, amibraxen at gmail.com
Jäsenet:
Thomas Commondt, 0400-223313, thomas.commondt at mebb.net
Jan Hedengren, 040-5312727, janhedengren at gmail.com
Marja Salmenmäki, 040-9005157, salmenmaki at hotmail.com
Varajäsenet:
Ilkka Joutsen, 044-5001007, ilkka.joutsen at hyvinkaa.fi
Tero Pelto-Uotila, 044-5380630, woodloop at woodloop.fi
Tilintarkastaja: Paavo Järvinen
Varatilintarkasta: Kalevi Järvinen

Yhdistyksen osoitteet:
Saviyhdistys, c/o Frommer, Bocksintie 44, 08700 Lohja
www.saviry.fi
saviyhdistys at gmail.com

Pankkitili: 405563-237131
Jäsenmaksut 2006: varsinainen jäsen 26 e; opiskelija 10 e; yhteisö/yhdistys 50 e

Valid XHTML 1.0 Strict